Toissa yönä alkoi jo tuntua,että liekö flunssa on tulossa takaisin, palelee ja veto on poijes. Nyt onkin sitten taas pari päivää mennyt lenkeistä ja vähän kaikesta muustakin lintsaillen. Ninolle on saanut järjestettyä vähän ylimääräistä touhua,kun eilen käytiin kyläreissulla sekä meidän äiskällä että isällä,ei ole tarvinnut ihan vaan kotona makoilla.
Tänään oli ohjelmassa rauniotreenit, en tiedä oliko sinne järkeä lähteä palelemaan puoli kuntoisena, mutta tulipa nyt käytyä. Yllättäin taas vettä ja hetken jo ihan räntää vihmoi taivaalta,nyt onneksi treenien loppupuolella. Mie alan epäilemään,että nuo meidän treenit on jotenkin kirottu,kun tuntuu,että aina sataa tai ainakin silloin kun mie ehdotan jotain treenipäivää-tai aikaa.. No joka tapauksessa treenit meni ihan kivasti, raahattiin taas ketteryys-esteetkin esiin. Metalliputki oli Ninolle ok juttu, keinukin onnistui kerran puoli väliin ja viime viikon kauhujuttu, ne tikkaat.. niilläkin Nino suostui ottamaan muutaman askeleen. Eli suurta traumaa ei viime viikolta jäänyt. Nyt pitää vaan kärsivällisesti esteitä aina treenata,kun mahdollisuus on! Itse raunioilla homma sujui tosi kivasti, toisen maalimiehen kohdalla oli pientä epäröintiä, hetken kierteli piiloa ja vaati multa pientä tsemppausta, mutta siellä olikin ihan vieras maalimies,eli tämä olikin odotettavissa. Nino meni kuitenkin ihan hienosti ottamaan maalimieheltä palkan,eli ei lainkaan ollut samanlaista arkailua kuin metsässä.
Kylmyydestä huolimatta saatiin pidettyä kivat ja sujuvat treenit. Kotiinmeno ei sitten ollutkaan niin onnistunut, olin portilta lähdössä kotiapäin,auto oli hetken tyhjäkäynnillä ja kun hyppäsin takaisin kyytiin niin se pirulainen Luupää otti ja sammui. Ja ei lähtenyt enää käyntiin, no onpa tehnyt tempun ennenkin,eli ei muuta kuin soitto isälle ja hetki hinattiin ja johan taas auto toimii!
Nyt pitäisi vielä löytää jostain puhtia siivota akvaario ja käydä tekemässä Ninon kanssa edes korttelikierrosta pikkaisen pitempi lenkki.