Kuten arvata saattaa, eilen ostamani Puhdit ei kelpaa, aamulla oli vähän närkkinyt ja nyt illalla ei kelvannut lainkaan. No positiivista, myöhemmin tarjotut nappulat katosivat kupista alta aika yksikön,tulipa sekin ihme nähtyä. Paree kai tehdä itse puuro ym.pöperöt, ne sentäs tuntuvat yleensä menevän alas.Ja taitaapi tulla halvemmaksikin.
Aamupäivällä käytiin taas Niinan ja Sakun kanssa tekemässä tunnin metsälenkki, tai oikeastaan me kuljettiin Niinan kanssa kaksin,koiria ei juuri näkynyt lenkin aikana. Lenkkireitin varrelta oli eilen kaadettu kaksi hirveä, liekö sillä vaikutusta,ettei koiria liiemmin näkynyt meidän seurassa. Tai jotain siellä oli, koska yleensä koirat pysyvät hyvin näköpiirissä, Nino etenkin välillä rasittavuuteen asti. Kovasti siellä oli myös korppeja ja variksiakin, poikkeuksellisen paljon.. Aika lailla lenkin loppupuolella koirat sitten tuli taas reissultaan meitä moikkaamaan ja mitä ihmettä??? Sakulla naama veressä, mutta missään ei mitään vammoja, kummallakaan koiralla. Mitään rähinä ääniä ei ollut kuulunut eikä muutakaan poikkeuksellista (kiljumista tms. että jotain syötäisiin elävältä), varikset ja korpit vaan raakkuivat. Eipä me muuta keksitty, kuin todennnäköisesti siellä oli jossain hirvien rippeet,joilla poijjaat olivat herkutelleet. Ei todellakaan innostanut lähteä katsomaan..joskus on hyvä ettei ihan kaikkea tiedä. ;0) Voihan tuo olla myös syy,ettei Puhti tänä iltana kelvannut,jos on syöty riittävästi luonnonmukaista ruokaa yhdelle päivälle.