Eilen mentiin Niinan ja Sakun kanssa metsään jo heti aamusta, kahdeksan jälkeen. Aika iisiä oli hurttien meno koko reissun, sinällänsä ihan hyväkin, kun pakkastakin oli -15. Ninolla oli taas jonkunmoinen ongelma matkustaa Sakun kanssa Nissanin takapaksissa, menomatka oli ok, mutta metsästä lähtiessä saikin veivata hetken,että koiran sai autoon. Tiivis tunnelmahan siellä vähän on, kahdelle isolle koiralle,mutta sopu sijaa antaa. Puolimatkassa Nino kuitenkin päätti siirtyä  takapenkille. Miten iso koira voikin saada itsensä niin sutjakkaasti penkin yli?? Onneksi ei ollut kurainen koira tällä kertaa, penkin pesu olisi saatettu vähentää nappularahoista..
Loppupäivän Nino saikin viettää kotosalla, kun oltiin Tomin kanssa iltavuorossa molemmat. Illanratoksi leikittiin vielä lihapullan etsintää sisätiloissa,kun tuntuu touhotuksen määrästä päätellen koiralla olleen tylsää. Hiljalleen alkaa huomaamaan,että eipä olla muuta viikkoon tehty kuin lenkkeilty ja maattu, aivot alkaisi vaatia jo jotain pientä puuhaa.
Tänään onkin mulla nyt sitten pitkästä, pitkästä aikaan ensimmäinen työtön päivä, huomiselle tuli kyllä jo kutsu töihin ja muutama työvuoro on vielä suunniteltu ennen kuukauden päästä alkavan äitiysloman alkua. Nyt sitten vaan pitäisi keksiä puuhaa päiviksi ja toivoa, että vointi kestää lenkkeilyt ja muut koiratouhut, muuten mä tulen hulluksi! No, tänään ainakin vointi on ollut hyvä ja lähdettiin Ninon kanssa pitkästä aikaa ihmisten ilmoille kaupunkiin. Parisen tuntia ulkoiltiin, mie ottelin muutamia kuvia, käytiin Tervasaaressa kahvilla, tuntui siinä kahvilan terassilla auringon paisteessa istuessa aivan kevättalvelta. Kaupungissa kierreltiin ikkuna-ostoksilla. Ninoa olisi kyllä lähinnä kiinnostanut pitsapaikkojen tarjonta.. Hyvää teki hurtallekin päästä välillä uusiin maisemiin, eipä ole Nino kaupungissa käynyt sitten elokuisten Tattoo- ja markkinarientojen.