Eilen oli taasen hakutreenipäivä. Ninon kanssa mentiin taas vähän aiemmin paikalle,että saatiin hetki lenkkeillä ennen treeniä. Eipähän siitä oikein mitään tullut,kun Nino vaan vahtasi milloin ja mistä Saku tulee..Ollaan muutamana kertana juoksutettu koirat ennen treenejä ja nopeesti siitä on tullut Ninolle tapa. Saku vaan ei tällä kertaa tullut,kamala pettymys.=0( Itse treenit meni ihan kivasti, vaikkei taaskaan ollut tuulta nimeksikään.. Eka ukko löytyi tuulen avulla, mutta kaksi seuraava meni aika pitkälti jäljestykseksi. Edelleen mentiin remmissä etsinnät, ensi kerralla varmaan jo lähetän vapaana,kun koira saa hajun ukosta. Pitäs miettiä nyt sitä uutta käskysanaa sitten.
Roni romppanan synttärit jäivät nyt treenien ja muiden touhujen takia väliin eiliseltä, mutta pitänee yrittää viikonloppuna toimittaa veteraanille makkarakakku ja antaa tuplamäärä rapsutuksia.
Tänään vietettiin pitkästä aikaa ihana vajaa parituntinen metsässä ja rannalla, kera tutun narttunelikon. Koirat juoksivat ja puljasivat vedessä, välillä ihmetellen kanadanhanhia (tai mitä lie..). Metsälenkkeilyt ovat jääneet ihan minimiin viime aikoina metsien puutteen vuoksi, joten iltapäivän retkeily tuli tarpeeseen! Itselläkin on hyvä ja virkistynyt mieli, jo ihan senkin takia,että Nino on saanut nauttia olostaan ja irrotella kunnolla. Ja nyt makaa kuin tapettu mato. =0)