Hakutreeni tauko loppui eilen ja ilmakin oli perinteinen. Satoi siis vettä. Viimeksi ollaan hakuiltu metsässä joskus kesäkuun alussa ja silloin uusilla ideoilla ja kehnolla menestyksellä. Nyt lähdin treeneihin ajatuksella,että jos menee ihan pieleen,niin lyödään hanskat tiskiin. Mutta Ninopa yllätti. Otettiin sille kaksi valmista ukkoa, ei mihinkään hirvittävän kauas ja sovittiin,että maalimiehet palkkaa sen heti ja tuo syötellen pois ja eilen se toimi. Lähetykset tein kuten silloin alunperin, siis keskilinjalta. Unohdettiin ainakin nyt noi liinan kanssa etenemiset ja koira lähetys,vasta kun se on saanut hajun. Nino meni reippaasti piilolle,eikä lainkaan aristellut tai pakitellut maalimiehiä. Oma innostus ja motivaatio nousi hieman pohjalukemista ja ihan vielä ei harrastusta lopeteta.  Voihan olla,että kunnon pitkä tauko on tehnyt hyvää ja koira on aiemmin ollut vain kyllästynyt touhuun. Tai sitten ongelmat palaa,kun aletaan ottaa haukkuja ukoilla.. Mutta katsellaan nyt.