Ollaan oltu koko viikko enemmän ja vähemmän flunssassa koko sakki. Mulla pukkaa lisäksi allergiat päälle,joten olo on ollu aika kaamee. Keskiviikkona kävin kuitenkin tekemässä yhden päivän työkeikan ja jäi sitten sen takia hakuilutkin väliin. Ominemme ollaan sitten lenkkiä tallattu,mitä ollaan jaksettu  ja maanantaina käytiin ottamassa esineruutua pellolla ja samalla treenattiin vähän sitä hallintaakin,ettei sinne etsimään ryntäillä ihan miten sattuuu. Ihan hyvin sujui molemmat treenit, kaks esinettä vein pellolle etsittäväksi ja molemmat koira toi,eri lähetyksillä siis, joskus kun on ollut tapana tuoda kaikki esineet yhdellä kertaa.=)
Eilen jaksettiin lähteä vasta iltapäivän puolella lenkille,mutta kyllä se olo onneksi vähän piristyi kauniissa ulkoilmassa,vaikka nokka vuotaakin pihalla enemmän. Tavattiin vielä mukava täti lenkin lopulla ja pitkä tovi vierähti siinä jutustellessa eläimistä ja muusta. Kiva välillä tavata mukaviakin ihmisiä,etenkin kun näin kevät aikaa tekstaripalstat sun muut pursuaa enemmän ja vähemmän koiravastaista. Siinä rupatellessa ja Ninoa silitellessä löytyi koiran otsikosta kevään ensimmäinen punkkikin,yök!
Iltasella olikin eilen jo vähän enemmän virtaa ja lähdettiin Ninon kanssa taas kohti peltoa tarkoituksena ottaa taas esineruutua. Alkumatkaan tulikin sitten ylimääräistä säpinää,kun naapuruston kettuterrieri pääsi livahtamaan ovesta ja teki varmaa terrierien 50m pikajuoksu- ennätyksen ja suoraan kimppuun kuin sika limppuun..En kyllä ehtinyt kuin käännähtää ja todeta,että sieltä se tulee ja sitten olikin koirat jo kiinni toisissaan. Nino sai kiepsastua terrierin etujalkojen väliin ja nappasi kiinni niskaan ja siinähän pyörittiin. Terrierin omistaja ehti sitten paikalle, jonkun juoksuennätyksen teki hänkin. Siinä sitten taas pyörittiin ja karjuttiin ja lopulta vähän asetelmat vaihtui ja siinä hötäkässä terrierin omistaja sai puunoksalla hutastua oman koiransa irti ja ojanpenkalle, sitkee sissi vaan tuntui terri olevan,vielä se sieltä kuperkeikkojen jälkeen yritti takaisin päälle mutta omistaja sai napattua turkista kiinni ja koiran syliin. Pikkasen oli hektinen tilanne,mutta metelistä ja tosimielellä tappelusta huolimatta vammoilta vältyttiin jokainen. Ninon suusta tuli vähän verta,mutta mitään varsinaista vammaa en löytänyt. Tulee varmaan entistä mielenkiintoisempia kohtaamisia,kun taas tavataan. Jostain syystä koirat ovat aina vihanneet toisiaan,mutta pienellä väistelyllä ja tiukalla hihna-otteella ollaan tähän mennessä selvitty.
Taistelutuokion jälkeen jatkettiin sitten matkaa tuskanhiki otsalla ja ylimääräsin sydämentykytyksin,noi on ihan kauhujen tilanteita mulle, tähän mennessä ollaan vältytty kiinnikäymisiltä, kun olen ite ehtinyt väliin ja vastapuoli ei ole ollut ihan noin hyökkäävä,mutta nyt ei ehtinyt kyllä mitään.
Siinä adrenaliini-huurussa käytiin sitten ottamassa pieni esineruutu-treeni ja ihan hyvin se meni,vaikka äksöniä jo alla olikin.Mukava oli huomata,että ei Ninolla ainakaan irtoamisen kanssa ongelmia ole.

1476041.jpg