Aamulla ripsi meidänkin kulmille taas pikkasen "lunta",mutta aika pikaisesti se muuttui vedeksi. Eilen oli jo suunnitelmissa kävellä ainakin osan matkaa mummolaan ja eipä tuo kelin auta koiranomistajaa häiritä. Ukki tuli hakemaan Miroa ja myökin lintsattiin pari ensimmäistä kilsaa, toi "tylsä väli". Jäipähän sitä taaperrettavaa silti,kun autotietä pitkin matkaa mummon ja ukin luo kertyy n.8km.
Hei,mennää jo!

Sopivassa kohtaa hypättiin sitten auton kyydistä pois ja oikastiin (tai ehkä kuitenkin kierrettiin) metsän poikki ja siitä takasin tielle,kunnes päästiin taas pujahtamaan metsään.
Nino lepuuttaa välillä jalkoja..

Mulla oli aika selvät sävelet että kuljetaan aikaisempaa reittiä,mutta aina se kummasti veri vetää sinne synkkään ja tuntemattomaan metsään... Ja näin nytkin, siellä me pyörittiin sitten taas enemmän ja vähemmän suunta hukassa varmaan puolisen tuntia. Eipä näillä kulmilla nyt ihan kokonaan eksymään pääse,mutta sapettaahan se jos huomaa olevansa väärässä kylässä.=) Muutaman tuumaustauon jälkeen alkoi vihdoin paikat näyttää tutuilta ja oltiin oikealla suunnalla. Aikaa jäi sitten spurttailuun..

laiduntamiseen

 keppileikkeihin

ja oja-bongailuun

Loppumatkasta oli ilmakin jo kiva, aurinkokin pilkahti pilvien välistä. Ja Ninosta on tullut kai hienostokoira, koska se oli parintunnin taapertamisen jälkeen melkein puhdas. Vaikka ympärillä olis ollu jos jonkinmoista kura-ojaa ja kyntöpeltoa missä pyörähtää. Nyt on taas niiiin hyvä mieli,kun koira on saanut touhuta sydämensä kyllyydestä.=)