Tää viikko on menny kyllä ihan keturalleen. Ensin läks lumet ja sitten iski lentsu,eli sisätiloissa ja sängyn pohjalla on mennyt muutama päivä ihan totaalisesti. Isäntäkin teloi liukastuessaan käden,joten on ollu meijän perheessä aika rauhaisaa menoa.

Lumista ehdittiin vähän nauttia ja viime lauantaina pulkkamäkeen mahtui 5 lasta, 3 aikuista ja 3 koiraa. Mukavaa oli ja Nino ihan rättiväsynyt. Taitaa jo oppia tavoillekkin,yhtään pulkkailijaa ei taklannut,onneksi. Nyt onkin sitten ihan vesikelit, siinä mielessä ei ole lentsu harmittanut. Ulos ei tee muutenkaan mieli.

Mutta jotain valopilkkujakin on..

Maanantaina meillä kävi vieras,josta toivottavasti kasvaa Ninolle uusi ystävä.

"Etsi uusi ystävä lelujen joukosta"

Miron sanoin; pieni söpöläinen, on Dana, ikää 7 viikkoa, kolmen rodun mixaus. Juu, ja ei asu eikä ole muuttamassakaan meille,vaikka ihana onkin.Dana on siis velipojan koira.

Dana ja Danan ilme.

Tänään antoi flunssa sen verta myöten,että uskallauduttiin hiljakseen metsään kävelemään. Nino nautti menosta,kun on joutunut lorvimaan monta päivää. Dana oli reissussa mukana ja hyvin meni yhteinen retki,samoin kun jo toi maanantainen eka tapaaminen. Nino alkaa vissiin pikku hiljaa tottumaan,että pentuja on siellä ja täällä, eikä niille tartte koko ajan ärjyä.

Sunnuntaina, jos oma vointi ei ota takapakkia,niin suunnataan vielä jäljelle eli ei se jälkikausi vielä loppunutkaan.. Jotain kivaa tässä lumettomassa maassa edes.