Aina vaan sataa ja myö ei tykätä yhtään! Sunnuntain jälkitreenit saatiin vedettyä läpi melkein kuivina ja ihan hyvät treenit olikin. Yks keppi se tuntuu aina jäävän,nyt se oli keppi numero viis. Meni pienen hiekkatien-tai polun ylitys hiekkatien jäljestämiseksi ja se vitos keppi jäi sinne tienpientareelle. Muuten oli ihan tasasta ja suht siistin rauhaisaa työtä. Nyt vihdoin päätin,ettei keppiä tartte ilmaista maahan menolla,se kun aina tökkii ja kepin ilmaisu on muuten niin selvää,niin olkoo mokomat maahanmeno kikkailut. Kelit jos jatkuu kesäisinä,niin mitä luultavammin vielä ens viikonloppuna ennen pikkujouluja vähän jäljestellään, josko se sitten olis jo tää vuosi tässä?

Säät ei juuri muuten innosta liikkumaan, alkaa jo omatkin pöksyt kiristää,kun oikeesti kunnon lenkeille ei ole fiilistä lähteä. Metässä sentä vähän ollaan käyty irrottelemessa ja jopa yhtenä päivänä ilma kirkastui sen verran,että saattoi onnistua sukulaisten joulukorttiin lapsi-koira kuvan hankkiminen. Alla kuva samalta reissulta, tontut pellolla.

Tänään oltiin harmaatakin harmaamassa iltapäivässä liikkeellä oikein ryhmä rämänä, 4 aikuista, 1 lapsi ja 4 eri koko luokan koiraa. Onneksi tuossa säässä ei ollut juuri riskiä,että kukaan olisi osunut meidän tielle. Pentuset Dana ja Bono löysivät yhteisen leikkisävelen, Saku viis vee ja risat rakastui pikkupentu Danaan palavasti ja Nino kulki omia polkujaan,mitä nyt välillä kävi reuhaamassa ja ilmoiottamassa olemasta olostaan milloin kellekkin. Ja riehaantui kerran jopa niin,että mulla on nyt nahkat ranteesta rullalla... Uusi takki onneksi säilyi ehjänä,ettei tartte nylkeä piskistä turkkia päälle. Oikeesti jo toivottaisi tähän ankeaan syksyyn lunta ja pakkasta pieneksi piristykseksi! Vaikka tänäänkin oli mukava reissu,niin alkas nää kelit jo piisata. Samoin kuin suru-uutiset. Muutama päivä takaperin Ninon nuoruuden ystävä ja ikätoveri Dogo-poika Argos siirtyi tästä ajasta ikuisuuteen..Monta hienoa karvakorvaa on tänä syksynä jo nukkunut pois..