Antibioottien ja Buranan voimalla tässä on tämä viikko porskutettu eli ei ihan siis täydessä vedossa vieläkään.Miro onneksi on jo kunnossa ja oma vointikin vaihtelee päivittäin, mutta vähän varovaisesti se kai pitäs ottaa. Näillä keleillä ja lumilla se ei vaan aina ihan onnistu. Torstaina koin sellaisen lenkin, jota ei vielä mun koiralliseen elämään ole aiemmin mahtunut. Oltiin metsä-peltolenkillä kera Danan porukan ja metsässä kulku onnistui vielä joten kuten,mutta pellolla meinas tulla ongelmia. Lunta oli oikeesti ihan älyttömästi ja lopulta oli pakko heittäytyä kontilleen ja ylittää pelto neliveto- tyyliin. Että niin sitä mentiin, kolme aikuista ihmistä pitkin peltoa nelinkontin.. Kaikenlaisia kummallisuuksia sitä koirallisena kokeekin. Danan hanki kantoi,mutta Nino-parka oli välillä liemessä upottavassa lumessa. Olikin väsynyt ja jotenkin vähän jäykkä koiruus sen reissun jälkeen.

Nyt on ollut muutama upea päivä,mutta välillä kun tuppaa tuo työkin näitä muita touhuja rajoittamaan,kunnon paisteesta päästiin nauttimaan vasta tänään iltapäivällä. Harmi,että kello hujahti tänäänkin yli kolmeen ennen kun ehdittiin liikkeelle,joten ihan paras päivän hetki oli jo mennyt ja aurinko alkoi jo painua kun kotiinpäin tultiin,mutta muutama kuvakin tarttui matkaan.Kaiken uhallakin suuntana oli taas metsä ja pellot (jätettiin kyllä sen tietyn pellon ylitys tällä kertaa..)ja eväätkin oli mukana. Ihana aurinkoinen reissu, koirat tutkailivat kauriiden jälkiä(kauriin jäljet on oikeesti sellaset,että ne tuntuu saavan Ninon syttymään, puput ja hirvet sun muut ei ole siis mitään,mutta kauriit,NAM!) ja Nino tykästyi eväänä olleisiin mokkapaloihin sen verran,että ehti niitä pölliä kaksin kappalein..

Nuuhhh..Missä se paisti on???

Oli tyytyminen pelkkään kauriinkakkaan..ja varastettuihin mokkapaloihin ja räkärätteihin..köyhä reissu.

Danakin löysi papana-apajat.

Kepinsyönti-sessio päättyi pieneen kiusantekoon,Hautaa Hoffi lumeen..

Mutta pääsipäs pakoon..

Ninon ja Danan saaminen samaan kuvaan tuntuu olevan toivoton tehtävä, mutta kerran pari onnistuin..toinen toisessa ja toinen toisessa reunassa kuvaa.

Ens viikonloppuna olis toiveita treenihommistakin vihdoin ja viimein esineruutuilun merkeissä. Tänään olis ollut hakuilut,mutta "työputken" keskellä ainoa vapaapäivä,niin ei sinne sitten joudettu. Mukavaa ja tervettä tulevaa viikkoa kaikille!