Syksy onkin tullut rytinällä,säät on viilentyneet huimasti ja metsät kuhisee hirvikärpäsiä.Yök. Ja etenkin yök,kun loikoilee koiran kanssa sängyllä ja löytää sattumalta poskivilloista muutamia päiviä muhineet hirvikärpäset. Taitaa tulla sänkyyntulokielto.. Toisaalta mukavasti niitä pesiin omaankin kuontaloon lenkillä,että pakkasia odotellessa.. Sieniretket ovatkin tänä syksynä olleet enemmänkin hirvareiden kuin sienien keräilyä,vaikka onneksi on sieniäkin jokunen löytynyt ja ja viileydessä on koirien ollut mukava pinkoa.

Treenihommat menee suht ennallaan, viikko sitten Miro kisasi hippokisoissa,joten jälkitreenit jäi väliin. Hakutreenit on jääneet töiden alle. Mutta tällä viikolla mentiin taas reippaasti jälkimetsässä yli 500 metrin jälki, jana lähti ryteiköstä,meni suht ok,vaikka vasta toisella lähetyksellä lähdettiin sinne minne piti. Vauhtia oli huimasti alku jäljen,mutta tasaantui sitten. Kaikki muut kuudesta kepistä löytyi paitsi nelonen joka oli pienen kummun päällä,sitäkin Nino palasi etsimään,mutta ei tarpeeksi pitkälle.

Esineruutu oli muuten ok,mutta eipä osaa koira etsiä esinettä joka onkin lähellä.. Yksi esine oli ihan muutaman metrin päässä,mutta aina se vaan kaahasi sinne ruudun taka-osaan..että tahkottiinkin sitten tovi,sitä pilleripurkkia siinä ruudun etu-osassa. Muutama kuva ruudusta,kuvaajana Katja Tilli

Innokas harrastaja?

Siinä sulle

ötökkä aiheeseen palatessa,toinen ötökkä-riesa on punkit,koko kesä on mennyt ilman myrkkyjä ja satunnaisia punkkeja on koirasta löytynyt,mutta tiistain jälkitreenin jälkeen niitä löytyi turkista 12. Ja eilen lenkin jälkeen 4. Todellakin taitaa tulla väliaikainen sänky-kielto.

Uusia juttujakin mahtuu "meidän" elämään, Dana sai pari viikkoa sitten veikaksi 2v. bullmastiffi-pojan, Maxin. Hippokisojen jälkeen testattiin,mitä Nino ja Max tuumaavat toisistaan. Tuloksena; Max tuskin mitään,mutta Nino meni töpö vipattaen ja vinkuen tekemään tuttavuutta ja lopulta olisi hyppinyt selkään jatkuvasti. Lopulta se koetteli jo Maxin hermojakin.. Eli ei ihan hyvää lupaa ja ihan äkkiä ei uskalla poikia tuolla meiningillä laskea valloilleen.

Loppuun vielä muutama kuva metsä-reissulta ja Ninon auto-ongelmasta.. autoahan ei metsässä niin vaan siirrellä..luulee vissiin hoffipoika joutuvansa kävelemään kotia eli valmiina pysäytykseen..

Ensin katsotaan yhdessä

No liikkuuko se vai ei?

Liikkuu se..eikun vaanimaan

En  muuten väistä!

Sitten hillutaan auton ympärillä ja yritetään purra renkaita