Blogi on pitänyt tosi hiljaiseloa, lähinnä siksi,että vuodatuksessa on ollut ongelmia.Yhden tarinan kirjoitin,mutta eipä toiminut blogi niin se siitä sitten. Ja harmillisesti iso liuta kuvia on kadonnut kokonaan vuodatuksen ongelman vuoksi.

Kesähän tässä on vierähtänyt jo pitkälle ja normi arkea vietetty,Dana on pariin kertaa ollut hoidossa ihan huvikseen vaan ja Miron toiveesta johtuen,ihan kivasti elo menee kahden (AIKUISEN!) koirankin kanssa. Pentukuumetta välillä on ja välillä ei. Nino vetelee treeneissä edelleen ihan täysillä,että ei sitä voi vielä niistä pois jättää,että mennää nyt sitten vielä yhdellä koiralla. Jälkitreeneissä ollaan siis käyty kerta viikkoon ja ihan mukavastihan nuo ovat menneet,aika pitkään meni treenit viidellä kepillä,mutta nyt pari viime kertaa on löytynyt kaikki kuus. Ihan haastaviakin nuo jäljet ovat olleet,on ollu vaikka jos minkäläistä maastoa ja matkaa, armeijan tuoretta leiripaikkaa ja edellisen päivän hakutreeni-aluetta janalla. Ollaan haaettu kuutoskeppiä ekana ja kertaalleen joku armeijan ansalanka keloineen roikkui Ninon takakoivessa. Monipuolista siis.Kesäkuun lopussa Nino pääs olemaan "kisa-uransa" huipulla,bh-kokeessa häiriökoirana. Ihan hyvin se sen pestin hoiti,mie onneton jännitin sitäkin tehtävää ihan sikana.

Säiden salliessa ollaan tehty vähän puuhommia,muutaman kerran uitu,juhannuksena käytiin Kymijoen rannalla kokolla,löydettiin samalla mukava lenkkipolku ja tehtiin pulahdus Kymijoessa. Juhannuspäivänä retkeiltiin vesisateessa laavulla. Sakua ja rotikka-Ramboa ollaan treffattu pariin kertaan, Nino ja Rambo tulee ainakin vielä juttuun,vaikka Rambokin täytti jo vuoden. Nyt sitten on alkanut perinteinen mustikka-ja sieni metsäily, ekalla kerralla mie onnistui mulaamaan tyylikkäästi suojärveen ja sain ajella kotia ilman pöksyjä. Onneksi oli yksi Ninon pyyhe paksissa,josta sain kietastua kesähamosen itselleni.

Minen nyt keksi mitään sen ihmeitä,hengissä siis ollaan ja hyvin voidaan.Kuvia tänne ei näköjään edelleen saa,että palataan asiaan myöhemmin.