Aamulla käytiin  happihyppelyllä tuossa lähimetsikössä ja sieltä Nino löysi oikean aarteen..käppyrän mäntykepin, mutta siinä oli pakko olla sitä jotain, niin antaumuksella keppi kulki koko metsäpätkän mukana ja lopulta se piti viedä kauemmas, kaivaa kuoppa ja peittää keppi sinne.. En tosiaankaan tiedä, mikä siinä mahtoi olla niin poikkeavaa muihin keppeihin verrattuna?? Mielenkiintoista olisi joskus päästä tuon koiran pään sisään. Harrastaahan tuo hurtta muulloinkin tuota hautaamista,mutta silloin on kyse yleensä ihan omista jutuista,  mm. ruokakuppia haudataan keittiön maton alle tai peitetään omalla tyynyllä. Onpa ruokakupin peittona joskus ollut mun yöpaitakin.. Omat tarpeet yritetään peittää takapihalta, jos joskus sinne erehtyy jotain tekemään. Ja luita haudataan kukkapenkkeihin ja löytyy tuolta Reitkallin metsästä yksi pieni jalkapallokin haudattuna, kunhan muistettaisi missä se siellä on..
Myöhemmin päivällä ei enää haudattu mystisiä keppejä vaan laitettiin taas metsikköä matalaksi ihan painin voimilla. Innostuttiin käymään Niinan ja Sakun kanssa kaksi metsälenkkiä, päivällä samoiltiin tunnin verran ja alku-illasta piti vielä lähteä hortoilemaan pimeään metsään. Ja tuolla on kyllä tosi pimeää!!  Pitäneen pyytää kai pukilta tänä vuonna joululahjaksi kunnon halogeenilamppu tai valonheitin, viime vuonna sain jo otsalampun,mutta jos kelit jatkuu näin kurjina ja lumettomina, isompi lamppu olisi poikaa tuolla metsässä. Pientä jännitystä oli taas ilmassa tuolla iltalenkillä,kun mie olin taas tyytyväisenä kulkenut taskut auki ja puhelinta ei löytynytkään. Milloinkohan sitä oppisi huolellisemmaksi??? No puhelin löytyi lopulta autosta ja Nino välttyi tällä kertaa etsintä-hommilta..