Aamulla arvoin tuon Ninon korvan kanssa, vähemmän kipeä ja turvoksissa se oli kuin eilen illalla ja mie pääsin sinne kurkkaamaankin. Töhnää ja kuivaa verta siellä oli,mutta haavat edelleen pieniä ja aika siistejä.Mutta mitä sitä pähkäilemään ja liikoja odottelemaan etenkin näillä helteillä. Eli soitto lekuriin ja aika saatiin klo.14. Eläinlääkärissä olikin hikinen urakka painia hoffipojan kanssa,että korvaan päästiin kurkkaamaan,saati,että sieltä piti vähän ajella karvoja. Mutta eipä siellä onneksi vakavia vammoja ollut näkyvissä, punainen ja tulehtuneen oloinen korvalehti etenkin on,nestettä korvaruston ja ihon alla,mutta ei ainakaan vielä verikorvaa. Saatiin nyt 10 päivän ab-kuuri+kipulääkkeet. Seurantalinjalla mennään minne päin korva asettuu. Oikea silmäkin punoittaa edelleen,saa nähdä tarviiko se tippoja. Toivottavasti ei, niiden laittaminen nääs on tuskaa! Painokin tuli taas tsekattua, 37.7kg.

Kyllä on näin jälkikäteen jo välillä  naurattanut lauantai-illan toilailut,vaikka ainekset olisi ollut paljon pahempaankin. Helpotuksen huokaus,että selvittiin näin vähällä. Mutta kyllä on varmaan Nino-poika ollut vallan ihmeissään,kun on tupsahtanut aitaukseen. Ja koko idea hypätä ikkunasta..Saati sitten kun mie heiluin haravan ja harjan kanssa kurkku suorana kiljuen yrittäessä koirien väliin, miespuolisten kiskoessa niitä toisista erilleen.