Saatiin pidettyä joulukiireiden keskellä rauniotreenit, mukavan ahkerasti ehtii väki vielä treeneihin tulla,vaikka varmasti pukkaa kiirettä yhdellä sun toisella. Nino oli treeneissä täynnä vauhtia, liekö osasyynä, että olen pikkasen yrittänyt koiratouhuilua, lenkkejä sun muuta vähentää, osittain olosuhteiden pakostakin,kun ei kintut enää niin kepeästi nouse tuolla lenkillä. Pientä varautumista jo nyt siis lähestyvään tammikuuhun. Toiveissa tosin on, että perheenlisäys ei hirmuisia muutoksia kuitenkaan toisi tullessaan, harrastuksia on ajatuksena jatkaa eikä koiran eloa muutenkaan ole tarkoitus rajata. Mutta varmastihan tuo jotain muutoksia tuo, etenkin alkuun, vaikka kuinka yritän olla toista mieltä. =0)
Tämän päivän treenit Nino veteli lähes omatoimisesti, muutamaan kertaan mulla ei ollut hajuakaan missä koira touhuaa ja ensimmäisen maalimiehen luoksekkin koira meni omatoimisesti, haukahti kerran ja kaatoi putken suulla olleen levyn ja sinne vaan putkeen maalimiehen seuraksi. Siitä vauhdilla toiselle maalimiehelle, jolta ensin nykäistiin pipo päästä (ei tainnut olla selvillä kuka piilossa lymyää, kun kasvot oli piilossa), napakka haukku oli jo menossa, kun itse ehdin paikalle. Kolmas maalimies oli hankalin, luukkua koira ei saanut auki, eikä millään meinannut uskoa ettei tyhjässä kopissa ollut ketään, vaikka pariin kertaan luukun alle yhdessä kurkattiin, siitä viereisestähän se sitten löytyi. Mistään koiran ohjailusta ja lähettämisestä ei juuri tänään ollut tietoakaan, mutta toisaalta positiivista oli,että välillä löytyy potkua omatoimiseen työskentelyyn, vähän kun on tuota mammanpojan vikaa..