Mie olin niin tyytyväinen,että taistelun jälkeen Ninon naama parantui,mutta paskan marjat. Eilen aamulla kattelin,että lattialla on verta ja ekaksi tutkin tassut,että onko siellä nyt haava,mutta hyvin äkkiää hoksasin,että perhana,naamahan se on veressä ja se siitä sitten. Oltiin justiinsa pari päivää olla ilman paikallishoitoa ja töttöröä ja tietysti heti se sen posken sitten kapsutti auki. Eli ollaan taas alkupisteessä,perhana soikoon.

Antibiootitkin loppuu muutamien päivien päästä,eli huonolla tuurilla saa hakea uuden satsin. Ja se antibioottien antaminen on yhtä tuskaa ja painiottelua. Miten voikaan koira vihata lääkkeen ottoa niin valtavasti,jo pelkkä paketin rapina aloittaa päänravistelun,maiskuttamisen ja kuolaamisen,sekä karkuun luikkimisen. Ja tosiaan tällänen pienen kokoinen ihminen saa kylä keskittää kaikki voimansa koiran paikalla pitämiseen ja leukojen aukasemiseen. Sitten alkaakin jo loppua kädet,kun pitäs vielä tuupata ne pillerit sinne syvälle nieluun.. En tiiä miten se tollaset traumat on antibiooteista saanut? Nuorempana ne meni tuosta vaan ilmasta koppaamalla tai ainakin namin sisällä,mutta nyt ei tosiaankaan.. Että sellasta! AAAGH!

Eilen olikin sitten oikeen myrkytys-ilta, ensin antibioottia ja haavaan betadinea ja bacibactia ja kaupan päälle vielä niskaan ja selän päälle punkkimömmöt. Hetken oli jo hiljaista punkkirintamalla,mutta nyt niitä taas piisasi turkin täydeltä,että pakkohan se oli se Expot hakea. Toivottavsti pysyvät moiset ällötykset nyt poissa!

Sairastelu-haasteiden lisäksi,ollaan harrasteltu haasteita myös jälkitreeneissä. Mie ite halusin Ninon treenijäljen hiekkaiselle,vähän heinikkoiselle (ja tuuliselle)maisemointikukkulalle. Tuo olisi vielä ehkä mennyt,mutta sinnepä ajeli sitten pari autollista porukkaa, juoksentelemaan keskelle Ninon jälkeä ja siinäpä sitten olikin haastetta kerrakseen. Aika hankalaa oli touhu muutenkin,vaikka ajoittain jäljellä mentiinkin,mutta muutaman kerran pasmat oli ihan sekaisin. Ihmeen vähän häiriötä Nino otti vaikka siitä ihmisjoukon läpi kuljettiin,mutta eipä siinä nyt ihan enää oikeaa jälkeä aina seurattu. Luultavasti ilman perässä kulkijoita oltas oltu ihan hukassa,mutta takaa tulevien ohjeiden mukaan päästiin aina takaisin jäljelle ja 3/6 keppiä löytyi. Mutta kyllä Nino on hieno jälkikoira,kun tuostakin selvittiin kohtalaisella kunnialla.

Ens kerta ehkä kuiten vähän iisimpi treeni.