Tässä päivässä on pakko olla joku  kirous. Vuosi sitten tuli suru-uutinen treenikamu-  Vallusta ja tänään liippasi vielä lähemmäs.

Koirakaveri, maailman hellyttävin rottweiler Bono on poissa... Äkillisesti ja odottamattomasti iski tämä uutinen. Syy selviää toivottavasti joskus. Ei tässä oikein tiedä mitä ajattelisi..

"Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muistojen helmet kimmeltää."

Talvikin ollaan saatu tänne etelään, meno on ollut normaalia lumesta ja pakkasesta nauttimista. Mutta siitä joskus lisää kunhan tästä ajatukset saa kokoon.