Nino on ollut ihan ok edelleen,eli se niskavaiva on luultavasti ohi. Valjailla kyllä edelleen lenkkeillään varmuuden vuoksi ja kaiken maailman repimisiä yms. ollaan vältelty. Vähän olen pohtinut,että se olis pikkasen normaalia vaisuhkompi ja lenkillä vetämättömämpi. Ollaan kyllä tehty ihan reiluja remmilenkkejä,että olisko lie vaan koiran mielestä tylsää? Ja ehkä edelleen kuumaakin. Mutta noin niin kuin yleisesti ottaen koira on kunnossa. Tiistaina päästiin tauon jälkeen jäljelle ja vaikka ilma oli kyllä ällö (vettä taivaan täydeltä) ei käynyt mielessäkään jäädä pois,on se niin mukavaa touhua sekä koiralle että itselle,etenkin kun on vielä kiva porukka. Nino esitteli esineruutu-taitoja ryhmän alottelijoille, onneksi se meni ihan suht ok,toi ainakin ne esineet sieltä ruudusta. Ja eihän tuota edelleenkään kukaan ole opettenut luovuttamaan niitä esineitä oikea-oppisesti. Jälkikin sujui hienosti, kaikki kepit löytyi ja vauhtia oli sopivasti, liekö sade huuhtonut jälkeä,joten oli edettävä maltilla.

Tänään tuli muutes huomattua todella miten tärkeä Nino on Mirolle. Jo tuolloin tiistaina Mirolla oli hirveä huoli minne olen Ninon vienyt,kun se ei ollutkaan mukana autossa,kun hain Miron treenien jälkeen hoidosta. Meinas itku tulla,että onko äiti jättänyt Ninon metsään.

Tänään sitten Nino ahmi heinää ja alkoi sitten kesken lenkin oksentamaan ja Miro hakeutui mun viereen vähän pelästyneenä ja ilmoitti,että jätetään Nino tänne ja lopulta sitten pärähti itkemään,että mikä Ninolla on? Paraneeko se? Ja koko loppumatka piti pitää huolta, onko Ninolla nyt varmasti kaikki kunnossa? Vaikka "isoveli" saakin välillä tuta pikkumiehen kiukun ja kovan käsittelyn, on se sitten kuitenkin vaan niin rakas.