Niinhän siinä aina käy, joka vuosi talvi pääsee yllättämään.Jälkiharrastus taisi lähteä kertaheitolla tauolle ja suppilovahverotkin jäi keräämättä. Maanantaina käytiin metsässä ennen iltavuoroa ja kesärenkailla tietysti liikenteessä, no räntää se vielä siinä vaiheessa oli, eikä kovin liukasta. Illalla olikin jo tiet peilijäässä ja iltalenkki oli yhtä liukastelua.
Eilen se heittikin sitten kunnon lumisateen ja meinasi jäädä töihin menemättä, auton lukot avautuivat kyllä lukkosulalla (joka kerrankin oli kotona sisällä,eikä auton hanskalokerossa) mutta ovet ei. Eipä auttanut kuin soittaa Tomi hätiin,joka justiinsa oli ehtinyt työmaalleen. Ehkä olisi suosiolla kannattanut mennä samalla autolla töihin. Iltapäivällä Tomi ja Nino lenkkeilivät mua vastaan töihin, ei ihan koiralla aistit toimi (tai se ihaanaaa tyttöpissa hangessa vei kaiken huomion),ehdin kävellä muutaman metrin ohi ennen kuin koira hoksasi että joku tuttu meni. Voi sitä ilo ja riemua, kunnes meni taas kerran överiksi, kotimatka oli enemmän ja vähemmän riekkumista, tuo koira ei kai koskaan rauhoitu.. Illalla käytiin vielä temuamassa kunnolla hangessa, on se vaan jännä huomata,kuinka joka vuosi lumi on aina ihan mahdottoman kiva juttu. Monet hyvät naurut sain, kun seurasin hurtan tekemisiä, lehtien ja varjojen jahtaamista lumen päällä, lumen kauhomista suuhun,sukeltelua penkkoihin..ihan kuin ensimmäisenä talvena.
Tänään sama meno on jatkunut, aamulla peuhaamista penkoissa ja iltapäivällä lumireuhuamista Sakun kanssa metsässä. Poikien painikaan ei näytä nyt niin hurjalta,kun on lumi pehmentämässä iskuja. =0)
Nino auraa: