Myönnettävä se on, kyllä se vauva vaan arkea muuttaa. Kädet on täynnä kaikenlaista hommaa, välillä meinaa iskeä paniikki mitä milloinkin tekisi. No,eiköhän se helpota, kun pikku hiljaa oppii organiseeraamaan tekemiset järkevämmin. Välillä tuntuu, että Nino huokaa ja tuijottaa kyllästyneenä touhua täällä talossa. Ja painuu pihalle makoilemaan ja kyttäämään edelleen "tyttöystävää". Eilen meinasi jo tassut jäätyä pihalla päivystäessä, siitä huolimatta sisälle ei ollut mikään kiire. Se on sitä rakkautta. =0)
Aika vähäiselle on jäänyt nyt touhuilut Ninon kanssa, lenkit on olleet aika minimaaliset, jälkikin jäi tekemättä ilmojen takia. Ja mie poden  huonoa omaatuntoa, vaikka toisaalta koira on mukana normaalissa elämässä ihan samalla lailla kuin ennen vauvaakin. Eli syytä ei pitäisi olla.

Onhan "tylsän koti-elämän" täyttämiin päiviin mahtunut muutamia Ninon kannalta hyviäkin juttuja. Toissa päivänä oltiin isäni 50-vuotis päivillä, jossa hyvät tavat loistivat..poissa-olollaan. Siinä kahvipöydässä porukalla juteltiin ja koira käytti tilanteen heti hyväkseen. "Nyt kukaan ei huomaa, kun täältä sivusta tulen" "LURPS!" Pala täytekakkua upposi parempiin suihin. Ja saman tempun Nino onnistui toistamaan vielä uudelleenkin..Jostain syystä se on oppinut, että kylässä saa kerjätä pöydästä tai tarvittaessa ottaa itse..

Toinen viikon kohokohta taisi olla tänään, kun käytiin ekan kerran tällä viikolla metsässä juoksemassa Niinan ja Sakun kanssa. Hyvin huomasi vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa, että remmilenkkiä vaan on tallattu. Koirat tosiaan nauttivat juoksusta ja painista lumen (vihdoinkin) pöllytessä ympärillä! Intoutuipa Nino ottamaan kerran hoffihepulinkin, se on harvinaista meidän rontille. Yleensä hepulit on hyvin lyhyitä ja tyssäävät mun takin hihaan ja riekkumiseen, ja mun päreiden palamiseen, mutta tänään mentiin vauhdilla monta kierrosta. =0)