..onpas taas vierähtänyt aikaa viime tarinoinnista. Vaikkakaan eipä tässä kovin mainittavia ole tapahtunut. Hoffitreffien jälkeen paukkas mulle kuumeen päälle ja muutama päivä meni ihan punkan pohjalla. Sairastaminen ei tietty ole ikinä kivaa,mutta eniten harmitti,että ei päässyt mukavilla ilmoilla ulkoilemaan jäälle. Noi jääreitit kun tuo mukavaa vaihtelua lenkkeilyyn ja koirakin saa kirmata vapaana. Normaalisti kun saa melkein etsimällä etsiä noita vapaana juoksutus-paikkoja. Nyt ainakin tuntuu noi lähijäät olevan niin kiikunkaakun,että sinne ei enää olla uskallettu mennä,mutta onneksi vielä lunta piisaa,niin iltahämärissä uskaltaa kelkkareittejä kuljeskella tai käydä pulkkamäessä. 

Kevään tulon kyllä huomaa jo ilmoissa,juoksunartussa ja nuhanenien nenäliinoista. Kaduilla kulkeminen on yhtä tuskaa. Ja paikallisia mopokisoja kun käytiin vilasemassa,oli sielläkin joku "herkkupeppu" käynyt kulkemassa ja olikin ihan mielenkiintoinen yhdistelmä fleksi,väenpaljous ja herkulliset hajut.

Lopuksi sitten joutuikin Rita-bulli sekä Sakun että Ninon rakkauden kohteeksi,viis siitä,että Ritalla ei niitä juoksuja ollut,mutta olihan se sentäs edes tyttö! Raukka-parka oli helisemässä hormonihirviöiden kanssa.. Saati sitten ite siellä remmin perässä..Joskus on siis tosi kiva omistaa putkiaivo-uroskoira,jonka viimeisetkin järjenrippeet katoaa takakoipien väliin..

Ja ne nenäliinat.. Onko kenenkään muun koiralla hirveää pakkomiellettä räkärätteihin??? NIno on aivan uskomaton bongaamaan nenäliinoja tuolta tien varsilta ja poskeensahan se ne pistää. YÖK! En tiiä onko sillä mikä lie Serlan tai Nessun puutostauti,mutta niitä nenäliinoja uppoaa jokapäivä useampi kappale ja sillä tosiaankin on valtava vimma päästä niihin kiinni..  Ei ne kesällä kelpaa, vain näin talvella ja jäisenä.. outo piski..

Viime torstaina Ninon kanssa oikein yllätettiin ja päästiin järkyttävän pitkän tauon jälkeen meidän hakuryhmän treeneihin! Olikin ihan kiva päästä taas treenimään porukalla ja meillä oli mukana ihan uusia kasvoja. Nepä sitten vähän tuottikin vaikeutta piiloilla, eka ukko makaamassa hakkuu-aukiolla meni loistavasti,mutta ne kaksi vierasta puskissa aiheuttivatkin pikkasen epäluuloa. Positiivista kyllä,Nino ei häipynyt paikalta,mutta pysytteli haukkumassa turvallisen välimatkan päässä,meni sitten lähemmäs vasta kun mie lähdin etenemään kohti. Ei sen puoleen normaali elämässä ihan toivottavaa,ettei suunapäänä syöksytä vieraille,mutta treeneissä sopis tietty mennä vähän lähemmäs. Mutta ihan kivat ja pikkupojan äidille sopivan nopeetkin treenit saatiin pidettyä, toivottavasti päästään taas kohtuu ajan sisällä uusiin treeneihin.