Toissa yö oli meillä kuin kauhuelokuvasta,kipulääkkeestä huolimatta Ninon asennon ja paikan vaihdot aiheuttivat kamalan ulinan ja aamulla päätin,että lekuriin on mentävä. Kipulääkekin kun oli ollut avattuna sen yli 6 kk,mikä on säilymisaika avattuna,niin ajatuksena oli saada edes varmasti toimivaa kipuläkettä,jos ei muuta.

Siinä lääkäriin pääsyä odotellessa kivut ja ontuminen helpottivat,kuten meillä tuntuu yleensäkin vaivat helpottavan,kun lääkäriin lähtöä odotetaan.Päättämätön

Lääkärissä sitten ensin tutkittiin ontuminen ja ravissa se olikin sitten ihan selvää. Pöydällä väännettiin ja käännettiin ja pää voimakas kääntö vasemmalle aiheutti kipua eli vika on niskassa. Muutama neurologinen testi tehtiin myös,mm. kottikärrykävely ja ne kaikki oli ok. Halusin sitten,että otetaan varmuudeksi röntgen-kuvat alueelta,vaikka niissä ei läheskään kaikki vaivat näy. Mutta antavat nuo edes jotain vinkkiä. Painoa löytyi koiralta 34kg istuen ja 36kg ja risat seisoen,nukutusta varten päädyttiin kompromissiin 35kg.Nauru

Niska oli suht siisti, C5 nikaman nivelraot olivat vähän epäilyttävät,mutta mitään varmaa vikaa siellä ei näkynyt. Nyt mennään sitten levolla ja kipulääkkeellä viikko kaksi ja seurataan tilannetta ja miten kestää liikunnan lisäämisen ja kipulääkkeen pois jätön. Hieronta olis myös hyvä juttu ja sitä pitäneekin kokeilla,edellyttäen että Nino antaa vieraan hieroa.Cool Kaulapanta saa myös roikkua naulassa ja liikunta tapahtuu valjailla.

 Jos sitten jatkossa tulee ongelmia tai erityisesti jotain neurologisia juttuja,edessä on reissu pääkaupunkiin ja magneettikuviin.

Mutta itellä on ainakin vahva usko,että kyse on jostain revähtymästä,venähtymästä tms. mikä on sattunut mettässä tai uinnin jälkeen liukkailla kallioilla, toivottavasti...

Tänään ainakin Nino on ollut ihan ok, vähän vetämätön ja kankea,mutta ei mun silmään onnu,eikä ole kipuillut,mikä on hyvä juttu! Nyt kun vaan kestetään tää lepo,mikä on aina mulle stressin aihe,kun pelkään,että koira kuukahtaa tylsyyteen ja tekemättömyyteen.Nolostunut